Savon lahja maailmalle!

”Niin vaikeni ääni tassujen,
sammui liekki suuren sydämen.
Jätti surun suuren,
aivan valtavan,
sisintä hiljaa kuin riipien kalvavan.

Ei enää virkaa talutushihnalla,
lämmittäjää kylmillä varpailla.
Poissa katse tummien silmien,
ja se haukku – sitä enää kuule en.”

Siitä on nyt vähän yli kuus vuotta, kun meille tuli ensimmäinen lemmikki. Semmonen pieni, valkonen karvapallo saatiin jalkoihin pyörimään. Muistan, kun haettiin tää pieni kullanmuru ja kuinka alku oli aivan outoo. Yht. äkkiä kotona olikin koiranpentu, semmonen otus jota pelkäsin aivan liikaa. Tosi nopeesti tää kaveri kasvo ja teki pahojaan. Niitä kertoja, jollon pienet hampaat tavotti meijän omistajien sormet, ei pysty edes laskemaan. Mutta aina ne kaikki näykkimiset annettiin anteeks, kun silmiin katto maailman kauneimmat ruskeet silmät. Hetken aikaa vaan sait nauttia yksin olosta, mutta sitten sulle tuotiin eka kaks pientä riiviö pentua riesaks ja niistä toisen lähdettyä pois sait vielä päivien ratoks pikku prinsessan. En koskaan tuu unohtamaan niitä aamuja, jolloin olit päättäny mun sängyn olevan meidän yhteinen. En myöskään pysty unohtamaan sitä kuinka myötätuntosesti aina katoit kun ite vuodatti kyyneleitä. Sä olit aika tiedetty ihmisläheisyydestä, olit aina sen paras kaveri joka jakso rapsuttaa pisimpään, ja niistä oudoista äänistä joita päästit. Olit meidän röllipeikko! Jaksoit viimesimpinäkin päivinäs haukkua kaikki naapurit ja muut kadulla kulkijat, mutta viimesenä iltana et jaksanu enää. Kun kävit viimesen kerran nukkumaan, ootin et näkisin sun seuraavana aamuna. Muutaman päivän päästä olisit taas ollu reipas haukkuja. Mut sinä yönä nukuit omistajan vieressä sinne missä saa haukkua vapaasti, sinne missä ei tarvi kulkee hihnassa tai matkustaa autossa, vihasit sitä. En varmaan koskaan unohda sitä näkyä, minkä näin kun viimesen kerran kävin kattomassa onko sulla kaikki kunnossa. Ei sulla enää ollu silloin kaikki hyvin, mutta nyt voit olla onnellisesti vapaa.

Vaikken  mä enää koskaan voi sanoa, että rakastan sua. Vaikken enää koskaan voi halata sua ja miettiä kuinka paljon  oot muuttanu mua. Vaikken enää voi juosta sun kanssa syksysillä kaduilla. En silti koskaan unohda sua.

Lepää rauhassa!

”Nyt olet vapaa ja mukana tuulen voit kulkea rajalla ajattomuuden. Olet kimallus tähden, olet pilven lento, olet kasteisen aamun pisara hento. Et ole poissa vaan luoksemme saavut mukana jokaisen nousevan aamun. Ja jokaisen tummuvan illan myötä toivotat meille hyvää yötä.

Koskaan ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän, yhtäkkiä huomaa, se loppuikin tähän. On paikkasi tyhjä ja korvaamaton ja kaipuu suuri, sanaton.”