Savon lahja maailmalle!

Kun tuut alkulämmöltä yksin, kuulokkeet korvissa, ilman hymyä muistan tän lajin hienouden.

Siitä on jo aika monta hetkeä, sillo nauroit aina koko olemuksellas.

Sillon rakastit koko maailmaa ja paloit halusta elää lajille.

Sua oli ilo kattoo maalilla, onnistuit siellä ja annoit lajin huuman viedä sut torjunnasta torjuntaan.

Missä on se palo sun silmistä nyt?

Sä teet töitä, et oo niitä jotka luovuttaa.

Annat ittes ja omistaudut tolle, mutta sun silmissä ei enää pala se liekki.

Siitä nauravasta pikku pojasta kasvo vakava nuori mies, mut silti niiden kiukuttelujen, äksyilyjen ja nyrpeiden ilmeiden alla on vielä se pikku poika ja sen hymy.

Mä oon nähny!

Muista, ei aina tarvi selitellä pahaaoloo ja pyydellä anteeks.

Mä oon tottunu siihen ettei peli aina kulje ja tiedän et oikeesti sä et oo tommonen.

Vaikka joskus tuntuu ettei tartu.

Tekis mieli viskasta maila katsomoon ja heittää keskusteluhetkeä tarjoavaa valmentajaa pullolla.

Vaikka tuntuu ettei koko lajissa oo mitään järkee ja olis ollu parempi harrastaa vaikka kuviokelluntaa.

Aina vois mennä huonomminki ja surkeen pelin jälkeen tulee aina uusi peli.

Mä pyydän anteeks jo nyt sitä, että kiipeän vielä sinne katsomoon teemuki kädessä.

Istun siellä, toivon ettei kukaan tunnista ja tahtomattanikin huudan.

Huudan sinne pienelle pojalle, jonka hymy valaisee koko hallin. Huudan sille jonka olemus, katse, sanat ja persoona jäi mun mieleen.Huudan sille maalivahdille, joka on sen pelin paras.

Huudan sulle!