Savon lahja maailmalle!

Kävelen näit samoja katuja, istun samoissa kahviloissa, nään saman kirkon ja mietin muistoja. Mietin sitä aikaa, kun suurin osa asu täällä vielä ja aikaa oli enemmän kun osattiin ees laskee. Vietettiin monta kesää samoissa paikoissa, aina jostain raavittiin aikaa et ehittäs näkemään. Ehittiin lyhyissä ajoissa tekemään aina paljon.

Tai jos nyt jälkein päin miettii, et mitä me oikeestaan tehtiin? …Ei mitään!

Me vaan oltiin ja se siinä olikin parasta.

Ei oo mitään hienompaa, kun istua yömyöhään torin kahviossa. Tai ostaa jäätelöt ja puhua kaikesta, muttei kuitenkaan sanoa mitään. Tai maata kirkon pihalla ja kattoo pilviä.

Tälleen vuosien jälkeen kun miettii sitä aikaa tajuaa ettei niil kaikil ihmisil oo enää ees kasvoja, tai nimiä. Muistatteko sen pojan, joka heitti mut yöllä torilta kotiin? Sen jolla toimi vaan toinen auton etuovista. Tai muistatteko sen, joka tuli haalaamaan ennen kun sille sai lauseen loppuun? Tai entäs se tyttö jolla oli maailman surullisin mutta kaunein lauluääni. Näitä ihmisiä on paljon… Näitä jotka on osa muistoja, mut joilla ei oo nimiä tai kasvoja.

Näiden lisäks on vielä teitä kaikkia jotka teette näistä muistoista miettimisen arvosia. Teitä kaikkia, jotka ootte rakkaita.

Kiitos kun ootte olemassa, ootte kokenu ja nähny mun kanssa maailmaa.

Kiitos kaikesta!