Savon lahja maailmalle!

Puun oksat notkuvat lumen painosta ja hiljalleen sataa lisää valkoista. Pilvi verho  peittää taivaan ja tuulee hiukan. Uskotko, jos kerron että tänään on ystävän päivä? Tiedän, että kalenteriin merkitty ystävänpäivä meni jo. Tänään on se päivä, jolloin tuhannet abit nousevat laivaan ja juhlivat koulun päättymistä. Näiden lukulomalle lähtevien lisäksi tuhannet nuoret pukevat päällensä parhaimmat ja tanssivat musiikin tahdissa, tai ohi tahdin. Mikä tästä päivästä tekee ystävän päivän? Laivaan lähtevät abit viettävät hienon risteilyn ystäviensä kanssa, samaan aikaan kun wanhat hurmaavat yleisön askeleillaan. Wanhojen päivä on se päivä, joka vietetään ystävien kanssa. Se on se päivä, jona puoli tutut moikkailevat. Täysin erilaiset ihmiset elävät samaa rytmiä. Entä me jotka olemme liian vanhoja tanssimaan? Meillä on jo tämä hurmio ohi, mutta silti meillekin on ystävän päivä. Kun katson lattialla tanssivaa ystävääni ymmärrän, kuinka paljon hän minulle merkitsee. Kun näen sen kaiken pukuloiston ja kiiluvat silmät, näen myös sen kaiken haavoittavaisuuden ja ne suuret kysymykset. Tänään taas voin osoittaa ystäviäni ylpeänä ja kertoa, sille tuntemattomalle, vieressä seisojalle: ”He ovat minun ystäviäni, rakkaimpia mitä minulla on. Olen ylpeä heistä!”

Tänä kauniina päivänä voisi ehkä kertoa, miksi kirjoitan blogia. Meillä savolaisillahan on tunnetusti paljon asiaa, mutta minä olen siitä poikkeus etten osaa sanallisesti tuoda mietteitäni julki. Voin istua pitkät tovit kuuntelemassa muita, mutta kirjoittamista en voisi lopettaa. En osaisi olla naputtelematta tietokoneella, tai raapustamalla kynällä. En osaisi vain unohtaa mieleen putkahtelevia riimejä. En osaa, enkä halua oppia. Muut osaavat hymyillä ja puhua. Muu kertovat kuulumisiaan puolituntia. Minä pelastan maailmaa kirjoittamalla!